maanantai 30. huhtikuuta 2012

Täydenkuun tapahtuma tulossa

Huomaa, että vaikka toukokuussa on täysikuu sunnuntaina 6. päivä, Farmerama-pelin täydenkuun tapahtuma alkaa jo huomenna eli 1.5.2012 noin kello 16.

Mitähän kivaa on tiedossa, kun noinkin paljon ovat tapahtumaa siirtäneet... Aiemmin on jo kerrottu Tulevat tapahtumat -jutussa Green Seven -tapahtumasta ja myös äitienpäivän tapahtuma on tulossa.Olisiko nämä kaksi tapahtumaa sen pituisia ja tulevat suht peräkkäin, että täysikuu siirtyi lähes viikolla?

Vinkit uusille pelaajille:
- tämä tapahtuma edellyttää etupellon käyttämistä. Puut, tallit ja pajat kannattaa siirtää valmiiksi pois jo ennen tapahtuman alkua.
- lepakoiden jalostusominaisuuden saa hankittua tästä tapahtumasta.
- voit kylvää kauhutuotteet peltoihin vaikka juuri minuuttia ennen tapahtuman loppua. Keräys onnistuu tapahtuman jälkeen ja tuotteet voi käyttää seuraavalla kerralla kauhukaupassa.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Farmerama-lautapeli - piilotettu bonus

Farmerama-lautapeli on saatavana jo saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja hollanniksi. Saksassa verkkokaupassa peli maksaa 25 euroa.

Suomenkielisellä Farmerama foorumilla huhumyllyssä oli pari päivää sitten juttu, jossa mainittiin:
"Lisäksi huhut kertovat, että julkaistussa farmerama-lautapelin peliohjeissa olisi arvoitus, josta saisi koottua bonuskoodin."


Koodia ei kannata etsiä tai odotella, että se tulee yleiseen tietoon. Osa koodista (62753) löytyy ratkaisemalla sudokuruudukko ja osa löytyy lautapelistä (esimerkiksi rav_1Y97AYFEX9). Koodit ovat siis yksilöityjä eikä niitä voi jakaa muille.

HUOMAA: Tässä näytetyt koodit eivät toimi vaan toimivan kokonaisen koodin saa rakennettua vain ostamalla lautapelin. Peliä ei ole saatavana suomeksi tällä hetkellä.



Saksalaisen fanisivuston Farmeramanian video aiheesta.

Lautapelin bonusesine: 12 tunnin ajalla 250 pistettä. Esineen koko on 2 pientä ruutua.



Uusi bonus

Uusi uunituore bonuskoodi on nyt tarjolla. (kuvan saa isommaksi)

Ota koodi käyttöön sopivalla hetkellä, sillä palkintona on:
- Leikkuupuimuri 6 tuntia
- Tallirenki 6 tuntia
- Kylvökone  6 tuntia
- Ja vielä lisäksi 3 kappaletta tähtösiä.

Bonuskoodi on "newfanbonus".


Tämä koodi voidaan käyttää ainakin tällä hetkellä ja ilmeisesti 4. toukokuuta asti. Oikea koodin voimassaoloaika varmistunee lähiaikoina.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Huoltokatko

Jos pelisivu ei aukea, niin syynä on ongelmat. Eipä voisi juuri paremmin osua kun on kylvöt valmistumassa kaikilla lisukkeilla.

Ehkä tästä pian selvitään.



Tapahtuman tuotteet

Tapahtumassa tarvitaan:

11 500 Oranssit Tulppaanit

Eläimet
65 kanaa
65 vuohi
90 lampaat
100 sikaa
90 lehmä

Kasvit
1450 maissi
850 perunat

875 mansikat
400 kaali
350 tulppaanit
950 ruiskaunokki
950 kielo

Hedelmät
120 kirsikat
100 omenat
75 päärynä

Tuotteet
6 munaa
10 lampaanvillaa
9 lehmänmaito

Monet eläimet kuten sika on jo tässä vaiheessa monilla toreilla halvimmillaan jopa yli 1000 tp. Kannattaa miettiä onko aikaa omaan tuotantoon tai laskeeko hinta vaikkapa huomiseen mennessä edes jonkin verran. Sata sikaa torilta nyt ostettuna vie jo yli 100 000 tuohipenniä.

Maalipurkeilla voi nopeuttaa kasvua 10 prosentilla. Kannattaa käyttää näitä heti alussa, jotta saa tehtyä oransseja tulppaaneita riittävästi. Kaikki saavat alussa 15 siementä, joten myös superlannoite, vesi ja tavallinen lanta kannattaa ottaa alussa käyttöön.




torstai 26. huhtikuuta 2012

Alankomaiden tapahtuma alkaa huomenna

Alankomaiden maatapahtuma kuningattaren syntymäpäivä alkaa huomenna. Tarkkaa alkamisaikaa ei ole vielä julkistettu, perinteisiä aikoja on iltapäivällä noin kello 14 - 16.
Oranssit tulppaanit ovat pääosissa tehtävän suorittamisessa. Niitä tarvitaan huhujen mukaisesti 11 500 kappaletta yhteensä. Muita tuotteita, kasveja ja eläimiä ennakkotietojen mukaan tarvitaan 6 - 1450 kappaletta.

Tällä hetkellä saksankielisen foorumin virallinen tapahtumatiedote kertoo "Das Event findet vom 27.04. - 30.04.2012 statt". Mahtaako tuossa olla virhe vai onko tavoitteena tosiaan saada viljellyksi 11 500 tapahtumakasvia tuossa ajassa? (kasvuaika näyttäisi olevan 3 tuntia) Yksi vaihtoehto tietysti on että kaikki saavat reippaasti alkusiemeniä, mutta esimerkiksi 10 siemenen aloituksella menee jonkin aikaa siihen että saa varastosaldon niin isoksi että siemeniä riittää kylvettäväksi kaikille peltoalueille.

Huomenna viimeistään kannattaa tarkkailla foorumia tapahtuman alkuajankohdan ja tapahtuman faq-tiedotteen varalta.



keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Äitienpäivä

Äitienpäivä lähestyy. Äitienpäivä on siis tulossa monissa maissa sunnuntaina toukokuun 13. päivä tänä vuonna. Yleensä Farmeraman tapahtumat eivät ala viikonlopun aikana. Tapahtuman alkamispäiväksi on veikattu 11. päivä toukokuuta, joka on perjantai.

Äitienpäivän tapahtuman tarralta tämä näyttää kovasti.


Optimointisivusto


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Tienausvinkki torilla

Monilla on jo tässä vaiheessa Reilua kauppaa -tapahtuma suoritettu kokonaan tai pääosin ainakin. Jos varastoissa on ylimääräisiä eläimiä ja kasveja, joita tapahtumassa tarvitaan, kannattaa vilkaista torille. Laittamalla nyt myyntiin omia ylimääräisiä eläimiä ja kasveja auttaa muita pelaajia, mutta myös tällä hetkellä saa kivan korvauksen omista tuotteista. Esimerkiksi  kuvan torilla olevat halvimmat kalkkunat ovat noin 600 tp:n hintaisia. Vain muutama tarjous löytyy alle 600. Vain jokunen päivä ennen tapahtumaa kalkkunoita sai tälläkin torilla monta kertaa halvemmalla.

Tarkista foorumilta tai yhdistyksen tehtävästä mitä kasveja ja eläimiä tehtäviin meni. Ja sitten torille myymään ja tienaamaan.



Viikonlopun säästömyynnit alkoivat

Sinin turbolannoite puille on ensin tarjouksessa. Sitten Sinin erikoislannoitteen säästömyynti alkaa sunnuntaina.

Maanantaista tiistaihin on taas Onnellisten eläinten päivä. Kokemuspisteet saa eläinsuojista tuolloin tuplana. Myös oranssin tai Classic++-tallin ostajalle kirjataan toinen samanlainen kaupan päälle.

Tapahtumat alkaa ja päättyy noin kello 12. Tarkista tapahtuman voimassaolo tapahtumakellosta.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uutuudet

Sinin turbolannoite


Puuvalikosta löytyy nyt uutuus, Sinin turbolannoite.

Kuvan mukaan turbolannoite nopeuttaa puun kasvuvauhtia 24%, ohjeiden mukaan 25%. Kovin mielenkiintoinen tämä uutuus ei vielä ole sillä sitä saa vain kaupasta hintaan 2 tuohiseteliä. Tällä hinnalla pelkästään yhden puita sisältävän pellon nopeuttaminen kerran maksaisi 440 tuohiseteliä.

Toivottavasti jatkossa tämä tulee vaihtoehdoksi onnenpyörään ja muutenkin pelistä pelaamalla saavutettavaksi ja vaikkapa naapurilahjoiksi.

Uudet pilvirivit



Uudet pilvirivit saapuivat myös ihmeköynnökseen. Tällä kertaa ei tullut mitään kovin mielenkiintoista tai hyödyllistä uutta. Arvokkaiden tuohiseteleiden vaihtaminen kourallisen tuohipennejä harvoin tuottavaan efektiin ei ole ehkä aivan paras idea pelissä. Sen lisäksi pitää kuitenkin vielä pilvet täyttää jollain esineillä, jotka nekin saattavat olla hyödyllisempiä itse pelialueella.

Mikäli ihmeköynnös on vielä pelissä avaamatta, kannattaa keskittyä muiden alueiden avaamiseen ensin. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jos tälle alueelle tulee jatkossa parempia uutuuksia tai uusia pilvirivejä saa auki jollain muulla tavalla.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Alankomaat - tapahtumatietoa

Ja juuri sopivasti tänään tulikin lisää ennakkotietoa ja kuvia Alankomaiden tapahtumasta. Kuningattaren päivä eli Koninginnedag on siis tapahtuman teema ja silloin pukeudutaan oranssiin ja laitetaan oranssit juhlatarvikkeet joka paikkaan.




Näyttää ainakin jonkinverran todennäköiseltä, että tavallista tulppaania ei kannata hirmuisesti hamstrata tätä tapahtumaa varten. Kuvat oransseista tulppaaneista nimittäin vihjaavat että se on tapahtumakasvi tällä kerralla.



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tulevat tapahtumat


Tässä pieni kooste mitä on huhuttu saapuvaksi tähän mennessä. Huhuissa esiintyneet pilvet todennäköisesti eivät liity lainkaan sääjärjestelmään eikä myöskään Green Seven -tapahtumaan vaan vain uusiin pilviriveihin. Äitienpäivää on myös pyöritelty huhuissa, mutta ilmeisesti siihen liittyviä kuvia tai tapahtuman saapumista ei ole lainkaan varmistettu vielä. Huomaa myös että ennakkotietoja on liikkunut muistakin uudistuksista, joita on peliin on suunniteltu. Tässä alla kuitenkin "varmoja" tapahtumia.




Kuningattaren päivä

Alankomaat eli Hollanti juhlistaa kansallispäivää 30. huhtikuuta. Silloin vietetään niin sanottua Kuningattaren päivää (Koninginnedag, edellisen kuningattaren Julianan mukaan). Linkki aikaisempaan juttuun.





Täydenkuun tapahtuma

Toukokuussa täysikuu osuu jo ensimmäiselle viikolle. 6.5. kuun ensimmäinen sunnuntai tai sen lähipäivät on hyvä odottaa Farmeraman täyttäkuuta saapuvaksi.





Green Seven 2012

Tapahtuma on nähtävästi Saksassa 14. - 20. toukokuuta. Huhuissa esiintyneet saasteet ja muut kuvat ovat tähän tapahtumaan liittyviä. Tapahtumassa kaiketi pelastetaan Farmeraman kaupunki vegaani Paolon kasviksia syömällä ja karusellipropelleilla. (Tapahtuman lopullinen nimi saattaa olla jotain aivan muuta suomenkielisessä pelissä tai muissakin kielissä.)



Uusia pilvirivejä tulossa

Uusia pilvirivejä on odotetusti tulossa peliin lähiaikoina. Mahtaako kuvassa näkyvä 106 pitää paikkansa? Siinä tapauksessa uutta taitaa tulla enemmänkin kuin kuvan kolme riviä.

Mielenkiintoista on mitä uusiin riveihin tulee efektiksi. Toisaalta myös kiintoisaa on se mitä niihin pitää toimittaa. Toivottavasti jotain kiintoisaa ja hyödyllistä.

Mahtaako myös huhuissa esiintynyt sydänpilvi liittyä näihin uutuuksiin vai äitienpäivään jää arvailujen varaan.

Toinen uutuus tulossa


Toinen tuoreissa huhuissa pyörivä uutuus liittyy näihin kuviin.

Huhuissa arvellaan pilvien liittyvän uuteen sääjärjestelmään ja joissakin paikoissa, kuten keskimmäisessäkin kuvassa vihreä seiska siis Green Seven. Onko tässä seuraaviin tapahtumiin aihetta?

Green Seven 2012 on nähtävästi Saksassa 14. - 20. toukokuu 2012.

Äitienpäivä osuu myös tuohon toukokuun 13. päivään monissa maissa, mukaan lukien Suomi ja Saksa. Eli ensimmäinen kuva sydänpilvien kanssa voi viitata äitienpäivään. Äitienpäivä voisi olla yhdistetty tuohon Green Seven 2012 -tapahtumaan.

Paolo, kuuluisa keittiömestari?


Päivitys:


Tähän löytyi vielä yksi hillitön konekäännös. Eli tällä hetkellä näyttää suunnitelmassa olevan tehtävä, jossa on 5 osaa.

Voisiko tähän varautua etukäteen? Ensimmäisessä osassa mainitaan että tarvitaan kasviksia kasviskeittoon. Toisessa osassa hedelmät. Kolmannessa salaatti. Neljäs ja viides osa mainitsee tomaatit, sienet, kastanjan sekä saksanpähkinät. Huomaa, että kyseessä on alustavat tiedot ja konekäännös. Varmastikaan ei ole pahitteeksi tarkistaa että perustarvikkeita löytyy omasta varastosta, jos nämä tiedot ei pidä paikkaansa niin aina tulee uusia tapahtumia.


1 - Voin esitellä itseni. Minä olen Paavalin, kuuluisa keittiömestari interfarmeralen Vegan Society. Haluan tehdä suuria vegaani ruokaa. Eläimet rakastavat sitä! Kuten alkupala herkullinen kasviskeitto. Tarvitsen muutamia ainesosia.


2 - mukana pääruoan Haluan tehdä hedelmäsalaattia. Voitteko auttaa minua järjestämään hedelmää? Hmmm, tämä on mehukas.


3 - erittäin hyvä. Se on herkullista. Lisäksi tarjolla hedelmäsalaattia, vaikka salaattia. Jotkut eläimet eivät pidä hedelmää, joten jäädän käsitellä ison salaatin.


4 - hullu! En ole koskaan ollut hyvä avustaja. You Rock My Kitchen. Meillä on myös kunnon ateria, tarvitsen apuanne uudelleen. On tomaatit täytettyjä sieniä.


5 - Fix maukasta. Nyt ainoa mikä puuttuu on jälkiruoka. Entä kakku kastanja. Minulla on vielä saksanpähkinät ja jopa kakku runo!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tulossa

Saastesumua tulossa kaupunkiin? Kaikki yhdessä auttamaan?



Löytyykö apu propellein varustetuista karuselleistä, jotka puhaltavat saastepilvet pois Farmeraman kaupungista?

Onko Paolo kokkauksineen auttamassa mukana?














maanantai 16. huhtikuuta 2012

Bonuskoodi - puuvilla

Tällä bonuskoodilla saa 300 kappaletta luomupuuvillaa, jotka voi olla hyödyksi käynnissä olevassa reilun kaupan tapahtumassa. Luomupuuvillat voi myös myydä torilla myöhemmin, jos niitä jo on tarpeeksi.

Koodi on voimassa tiistaina 17.4.2012 kello 13 alkaen 19.4.2012 kello 13 asti.

Bonuskoodi: freecotton

Huomaa myös, että reilua kauppaa -tapahtumaa jatketaan vuorokaudella ja se päättyykin vasta maanantaina 23.4.2012.



perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tuohisetelipuu

Nyt tulee jo huomenna mahdollisuus saada todella mielenkiintoinen rahapuu, tuohisetelipuu. Puu antaa satona yhden tuohisetelin kerran vuorokaudessa (1 ts / 24 h).

Lauantaina 14.4.2012 noin kello 11 alkaa Salaperäiset taimet -tapahtuma, joka päättyy maanantaina 16.4.2012 noin kello 12. Puu on ainakin toistaiseksi tarjolla vain tässä tapahtumassa.

Puuhun ei voi käyttää erikoislannoitteita tai muita kasvua nopeuttavia tehosteita. Rahapuuta ei voi myöskään kaupata tai lahjoittaa.

Kannattaa kokeilla suosiiko onni ja tuleeko 5 tuohisetelin sijoituksella tuottelias tuohisetelipuu. Vaikka yllätystaimia ostaisi enemmänkin, niin yksi rahapuu tuottaa kuitenkin 365 tuohiseteliä vuodessa. Eli mahdollisuudet saada sijoitus takaisin tuottoineen taitaa olla kohtalaisen hyvä.

Muita puita, jotka ovat tässä tapahtumassa mahdollisia:
XL- ja XXL-puut
Persikkapuu
Kevätpuu
Kultalehtipuu
Sateenkaaripuu
Tuoksupuu
Neidonhiuspuu
Magnoliapuu
Mirabellapuu
Munapuu
Kastanja
Lehmänmaitopuu
Sitruunapuu

Viikonloppuna on myös Mega-KP-päivä. Ostamalla tuohiseteleitä tai premiumin +100% kokemuspisteitä 24 tunnin ajaksi.

Onnekasta viikonloppua!


torstai 12. huhtikuuta 2012

Reilua kauppaa - vinkit

Reilun kaupan tapahtuma pääsi alkamaan ilman isompia ongelmia. Tässä muutama vinkki tapahtumaan. Kokeneelle konkaripelaajalle tässä ei välttämättä ole mitään uutta ja ihmeellistä.

Päätehtävä tapahtumassa on puuvillan viljely. (Luomulaatua tietenkin tapahtuman teeman mukaisesti). Noin 3000 kappaletta pitää saada aikaiseksi vuorokaudessa 10 päivän ajan niin kaikki puuvillat tulee tehtyä. Paras tapa saada nopeasti tuotanto täysille on käyttää superlantaa, vettä, lantaa ja Sinin erikoislannoitetta aluksi pelloissa. Tämän lisäksi heti alussa joko 2 ylimääräistä tai yhden ylimääräisen satobonuksen (kuvassa) saa käsityötuoteilla Porkkana-omena chutney ja kurpitsamarmeladi

Älä toimita tehtävään yhtään puuvillaa ennen kuin olet saanut tuotettua tarpeeksi itselle viljelyä varten kaikilla käytössä olevilla peltoalueilla. Toimittamalla ensin tehtävään, hidastat omaa viljelyä aivan turhaan.

Trumpettipuita ei ole mikään kiire toimittaa, joten tarkkana näiden kanssa.

Tapahtuman faq/ukk-ketjussa ei turhaan lue:

Riippuen miten pitkään maltat mielesi, kasvaa taimi ja mitä kauemmin se kasvaa, sitä arvokkaampi siitä tulee.

Suosittelemme siis antamaan taimien kasvaa kukkavaiheeseen, vaikka ne voikin "kerätä" ihan missä tahansa vaiheessa sen istuttamisen jälkeen.

Kannattaa uskoa etukäteen, niin ei jää lopussa umpikujaan koko tehtävän kanssa.



Tutustu rauhassa ohjeisiin, tapahtuma kestää 10 vuorokautta eikä alussa hätäisistä toimituksista saa lisäpisteitä, mutta tapahtuman lopulla voi niistä tulla hankaluuksia.

Onnea tapahtumaan!



keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Uusi maatapahtuma - Alankomaat

Alankomaat eli Hollanti juhlistaa kansallispäivää 30. huhtikuuta. Silloin vietetään niin sanottua Kuningattaren päivää (Koninginnedag, edellisen kuningattaren Julianan mukaan).

Hyvien ennakkotietojen mukaan Farmeramassa huomioidaan Alankomaiden kansallispäivä. Tämä 30. päivä on maanantai, joten tapahtuma saattaa alkaa jo ennen viikonloppua ja jatkua alkuviikon. Tapahtuma saattaa myös alkaa maanantaina. Tarkempia tietoja tapahtumasta saadaan myöhemmin, joten kestoa tai muita yksityiskohtia ei tällä kertaa ole tarjolla.

Tämä on siis tulossa reilun parin viikon kuluttua. Tyypillisiä asioita tapahtumaan ja Hollantiin liittyen ovat muun muassa oranssi väri, tulppaanit ja tuulimyllyt.

Englanninkielistä lisätietoa ja kuvia kansallispäivästä löytyy Googlesta hakusanoilla Netherland Queens Day.

Valmistaudu tulevaan

Tulevaan tapahtumaan voi myös valmistautua etukäteen muutenkin kuin pitkäaikaiset kasvit/pajat laittamalla.

Tässä tapahtumaan tarvittavien kasvien/tuotteiden vinkki. Valkoisella vasemmassa yläkulmassa lukee "cotton" eli puuvilla. Siihen sopivaksi määräksi löytyy 30 300 oikeasta yläkulmasta.

Tarvittavia eläimiä tapahtumassa on varmaankin 20 - 65 per taso tai tehtävä. Onhan siis peruseläimiä kutakin vähintään 65 varastossa?

Kasveja (crops) tarvitaan todennäköisesti enintään 1400 yhtä lajia. Onhan peruskasveja ladossa tarpeeksi?

Tuotteet (products) on kovasti saanut veikkauksia että tehtävässä tarvitaan väripaletteja (esim t-paitojen painaminen). Tähän sopii kuvasta varmaankin pienimmät luvut kuten 20.

Rahapuu

Raha ei kasva puussa? Jos Farmeramassa on munapuu ja maitopuu, niin miksi ei myös sitten rahapuu?

Miltä tuntuisi puu, josta ropisee turvepennejä? Tai sitten jotain vielä parempaa, tuohiseteleitä?

Ehkä kuulemme tästä vielä myöhemmin tarkemmin.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Reilun kaupan tapahtuma torstaina

Reilulla kaupalla tavoitellaan maailmaa, jossa kehitysmaiden viljelijöillä ja työntekijöillä on mahdollisuus turvattuun ja kestävään toimeentuloon sekä mahdollisuus päättää itse omasta tulevaisuudestaan. Reilu kauppa tähtää köyhyyden vähentämiseen kaupan avulla.
Jo aikaisemmassa tulossa-jutussa on varsin hyvin katettu mitä uudessa reilun kaupan tapahtumassa on luvassa.

Tapahtuma on tämän hetken tietojen mukaan tulossa torstaina 12. - 22.4.2012. Tapahtuman tarkka ajankohta saattaa siirtyä totuttuun tapaan alkukankeuksien vuoksi, mutta todennäköistä on että noin kello 14 - 16 päästään aloittamaan. Tarkkaile foorumia ajankohdan tarkentumista varten. Huomaa että tapahtuma voi alkaa aiemminkin.

Kyseessä on siis 10 päivän tapahtuma, johon hyvien arvausten mukaan voi valmistautua etukäteen. Luvassa pitäisi olla pelloista nousevia tapahtumaesineitä, joten mahdollisimman pitkäaikaiset kasvit ja pajat valmistumaan juuri tapahtuman alkuun auttaa mukavasti.

Varsin pian tapahtuman alussa kannattaa kuitenkin laittaa ainakin osa pelloista pieniksi ja viljellä tapahtumakasvia urakalla, mikäli huhut 30 000 kasvin määristä pitää paikkansa.

Reilunkaupan tapahtuman tarra albumiin